Syksy ja uusia tuulia

14.08.2022

Hei ihanat!

Makkian syyslukkari starttaa 15.8.2022 kokeiluviikolla. Viikon aikana ohjattu lukkarituntimme on 7€ tai 30€ viikko. Pääset kokeilemaan itsellesi uutta harrastusta mukavaan hintaan.

Vipperöisenä, eli kuukausiasiakkaana liikut eniten ja varmistat paikkasi tunneiltamme. Vipperöiset pääsevät varaamaan paikan tunnilta 24h aikaisemmin kuin muut. 


Paritunneilla et tarvitse omaa paria. Pari löytyy Makkiasta kyllä. Kaikki tuntimme ovat helposti muovattavissa alkeistasosta jatkotasolle. Osaamme ottaa huomioon erilaiset kehon ja mielen haasteet, olet hyvissä käsissä kanssamme.

Olemme päätyneet jättämään verkkokaupan pois monista syistä, yksi suurimmista on kustannukset. Kuten arvaattekin, meillä yrittäjillä on ollut 2,5 vuotta kurjimusta takana ja tämä on aiheuttanut meille monelle isoja kysymyksiä pärjäämisen tasolla. Palaamme hyvin yksinkertaistettuun malliin, eli maksut onnistuvat Makkiassa käteisellä, kortilla tai halutessasi laskulla. Varausjärjestelmä jää, joten voit varailla paikkoja tunneilta entiseen malliin. 

Kuukausittain tarkistamme kalenteriamme ja muokkaamme sitä tarvittaessa palautteidenne mukaisesti. 
Kuitenkin siten että joka päivä on tarjolla tanssia, fysiotunteja ja akroa. Viikonloput perjantaista sunnuntaihin ovat erilaisia. Perjantain illoissa vuorottelevat erilaiset työpajat, kurssit ja extratunnit. 

Muistathan seurata meitä somessa, instagramin storeista pääset meidän päivittäiseen menoon mukaan.

IG: fysiomakkia   FB: Makkia Studio  Telegram: Makkia Studio

 

Tervetuloa mukaan muruset!