Kevät tuo, kevät tuo tullessaan :)

27.12.2020

Heipparallaa,

Toiveikas kun olen, niin ajattelen että kevät 2021 on suotuisampi kuin kevät 2020 oli😎

Oli 16.3. kun itkupotkuraivari tuli. Kaikki kiinni ja samantien piti opetella uusia juttuja, kuten online-tunnit.
Mitään ei ollut valmiina vaan kaiken joutui opettelemaan alusta asti itse. Toki onneksi meillä on Samuli 🥰 Vipperöisille perustin heti oman face-ryhmän ja kokeilimme lähettää tunteja eri tavoin. Kyllähän tuosta ajasta oppi paljon. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Makkia avautui jälleen, uusia asiakkaita ei saapunut ja sama meno jatkui loppuvuoden. Muutama uusi Vipperöinen tuli, mutta monta myös jäi pois. 

Raha ei ole ikinä ollut driverini, vaan opettaminen, oppiminen ja luovuus. Rahaa olisi kiva olla sen verran että saisi laskut maksettua ja opiskeltua. En kaipaa kalliita autoja, isoa taloa tai ulkomaanmatkoja. Kaipaan yhteisöllisyyttä, naurua, tanssia ja touhukkuutta, terveellistä ruokaa ja eläimiä ympärilleni jotta koen eläväni.

Olen niin kiitollinen teille jotka olette pysyneet Makkialaisina koko tämän korona-ajan. Teiltä olen saanut kannustusta ja mielenrauhaa jatkuvuuden suhteen. "Ilman teitä ei olisi meitä"- sanonta todella pätee Makkiaan. Kiitos muruliinit 🧡

Lukkarin teossa olen aina ottanut huomioon ihmisten aikataulut, Vipperöisten toiveet ja omat vahvuutemme ohjauksissa. Eli kävijöiden toiveet ovat olleet painavammassa roolissa kuin ei-kävijöiden. Mielestäni tämä on toiminut, haluan ehdottomasti pitää hyvää huolta Vipperöisistäni, siksi heidän äänensä pitää kuulua ja näkyä lukkarin suunnittelussani.

Olemme aikuisten hengähdyspaikka, turvaverkko ja arjen pienten ilojen paikka. Tämän vuoksi meillä ei ole lapsille/ nuorille tarjolla montaa tuntia. Ilma-akrobatiaan pääsee kun on 9 vuotias. Lapsille ja nuorille löytyy paljon tekemistä jos vain vähän googlettaa. Aikuisten pitää saada huoltaa kehoa ja mieltä, jotta arki on helpommin handlattavissa. 

Kevät 2021 tuo tullessaan myös muutoksia hintoihin 1.1.2021 alkaen. Kulut ja kustannukset nousevat, meidän on reagoitava niihin myös, jotta voimme tarjota palveluitamme jatkossakin.

Jatkossa pidennämme saldokorttien aikaa vain lääkärintodistuksella. Olemme paljon joustaneet tämän asian kanssa tähän asti, nyt me linjaudumme muiden studio-/ liikuntayritysten kanssa ja tarjoamme pidennysaikaa lisämaksusta. Toivomme että valitset korttisi realistisesti omien käyttökykyjesi perusteella. Meillähän on eniveis Online-tunnit tarjolla joka päviä ✌

Toivon teille kaikille parempaa vuotta 2021 💕💕🙌😘